Työharjoittelu
viikot 2 ja 3
Maanantai
12.1
Tänään
on ensimmäisen yövuoro, kymmeneen mennään ja kuudelta pois.
Hieman pelotti pakkasen takia, lähteekö auto aamulla käyntiin,
mutta onneksi se lähti. Oli kauhea väsy ennen yhdeksää ja sänky
veti puoleensa, mutta pakkanen teki tehtävänsä ja ennen tehtaalle
pääsyä olin jo virkeä kuin peipponen. Vein ensimmäisenä eväät
taukotilaan, sillä Jaana oli varoitellut, että muistuttamisesta
huolimatta, voi olla niin, että ruokani on unohdettu laittaa, ja
niinhän se oli. Menimme Jaanan kanssa ensimmäisenä syöttöön, ja
sitten lajitteluun ja siivoukseen, koko iltana ei juuri ollut mitään
ongelmia missään, toisaalta se oli hyvä, sillä oli niin zombie
olo, että ajatus ei kulkenut, mutta siinä olisi mukavasti
piristynyt. Muutaman kerran täytyi viilua käydä oikomassa. Puoli
neljä iski väsymys, ja tuntui jos laittoi sekunniksikin silmät
kiinni niin unia melkein jo näki. Ei tietenkään aamulla kuudelta,
kun kotiin pääsi niin väsyttänyt.
Tiistai
13.1
Tänä
yönä ei tapahtunut juurikaan mitään ihmeellistä mainittavaa, yö
sujui hyvin, pientä väsymystä lukuunottamatta. Paitsi tajusin,
että yöllä ajankuluminen ei ole samanlaista, vaan erittäin
hiiiidasta. Hain myös tulleet työvaatteet, ei enää tarvitse olla
omilla. Siellä oli neljä paitaa, kolmet housut ja kolme työtakkia.
Työtakkia käytin koko työharjoitteluaikana muutaman kerran, sillä
tehtaassa oli yleensä niin kuuma, että pärjäsi ilmankin.
Perjantai
16.1
Viikonlopun
vietto alkoi perjantaina aamuvuorolla. Meillä oli ensimmäisenä
siivousvuoro, ja joitain viiluja tongittiin lastojen avulla
pinkkaajan luota. Tänään ensimmäistä kertaa sain syötössä
tuplaviilun kiinni, yleensä olen vetänyt samaan aikaan, kun kone
imee viilua, mutta vihdoin sain sen kallooni, että älä toimi noin.
Meillä oli muutama tuuraaja päivän mittaa, koska yksi
kolmihenkisestä ryhmästä joutui toiselle kuivaajalle tuuraamaan.
Tänään oli muutamia hyviä tilanteita, joista voi olla apua
näytöissä, joista ensimmäinen on 1,5 viikon päästä ja seuraava
n. Viikko sen jälkeen. Niiden jälkeen saan olla itseksiäni
hoitamassa konetta. Myös Jaana häipyi nurkan taakse, kun piti
siirtää viilupinkka syöttöön, ja katseli pärjäänkö iteksiäni
kysymättä apua, hyvin meni :)
Viikko
3 19.1-22.1
Meidän
kuivaajalle tuli toiselta kuivaajalta henkilö opettelemaan, joten
siirryin Markon mukaan opettelemaan. Maanantaina ja tiistaina oli
iltavuorot, maanantaina ei ollut juurikaan ihmeitä, paitsi meni
toista tuntia ennenkuin saatiin vuoron alussa koneet käyntiin
pienten häiriöiden ja parannustöiden takia. Aika meni kyllä
todella nopeata, kun pari tuntia jo mennyt, ennen kuin töyt oikeasti
alkoivat.
Tiistaina
oli pientä tukkoa. Pääsimme juuri syötön päähän, kun Jaana
soitti lajittelusta, että kone seis, todennäköisesti tukos
jossakin. Ajoimme koneen tyhjäksi, ja lähdimme tukosta etsimään.
Löytyi heti syötön päästä, ja viimeinen 40 minuuttinen meni
nopeasti tukosta purkaessa. Keskiviikkona ja torstaina oli yövuorot,
ja molempina öinä kaikki meni oikein rauhallisesti ja mallikkaasti,
ei yhtään häiriöitä.
Kolhulippis sekä suojalasit :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti